Helenan kirjasto

Luin Sydänmaalaiset nopeasti ja onhan se tosi sujuvasti kirjoitettukin. Minna on Maaningalta kotosin, joten hän osaa kuvata todella hyvin maaseudun elämää. Maaseudun tämän päivän ongelmat on hyvin esillä kirjassa monin tavoin. Ihmisetkin edustavat tätä päivää täysin. Maasetu muuttuu ja ihmisetkin muuttuvat. Toivottavasti maaseudullakin on elämää jatkossakin, eikä vain kesäasukkeja ja harvoja taistelijoita. Sitten on niitä, jotka käyvät kokeilemassa maalaiselämää ja palaavat kaupunkiin. Paljon on muuttunut maaseutu lapsuuteni ja nuoruuteni ajoista. Syynä on yhä huonompi viljelijöiden asema ja yleinen suhtautuminen maaseutuun. Tämä on hyvä ns laiturikirja, mökkikirja, matkakirja, hyvää maaseutuviihdettä. Itse olen päättänyt, että luen enemmän  hyvänmielen kirjoja tästä lähtien. Joskus joku vakavampikin tarina uppoaa, mutta kyllä kirjan antama tunnelma on aika tärkeä.  Nyt minulla on menossa toinen Minnan kirja, Tuulen tuomat. Sekin tempaisi heti nopeasti matkaansa maaseudulle. S...

Tänä keväänä olen lukenut naiskirjailijoita, jotka ovat kotoisin Pohjois-Savosta. Ensin kiinnostuin kuopiolaisesta nuoresta kirjailijasta Marista. Todella mielenkiintoiseksi kirjan tekee jo se, että kirjan tapahtumat liikkuvat syntymäkotikunnassani Nurmeksessa. Nimet ovat tuttuja, paikat tuttuja ja ihmisetkin omalla tavallaan. Sukunimetkin ovat sieltä päin, osa jopa sukuni nimiä.  Tapahtumatkin ovat tavallaan tuttuja, kun kirjassa kerrotaan kahdessa aikakaudessa liikkuen eli nykyisyydessä ja menneessä tapahtumista, jotka siellä asuville 1912 tapahtuivat. Ukkinikin lähti Amerikkaan paremman elämän toivossa ja oli siellä viisi vuotta, mutta palasi takaisin. Taustalla oli onneton rakkaustarina ja kotitilan menetys. Siitäkin syntyisi aikamoinen tarina.  Kirjassa eletään ajassa, jolloin tapahtui Titanicin uppoaminen ja suuri siirtolaisuuden aalto länteen. Marin sukua on kotoisin Nurmeksesta, joten hän on osannut kuvata varmaan sen takia hyvin tunnelmia ja tapahtumia pikkukaupungiss...

  Vappu Pimiä on tehnyt hyvän ruokakirjan, jolla on hauska nimi; Vappu jouluna! Hänen reseptinsä ovat helppoja, osa perinteisiä, monipuolisia ja tekstistä tulee ilmi Vapun oma ääni ja jopa huumorikin. Suosittelen kirjaa kaikille herkkusuille ja hyvän ruuan ystäville.  Tässä todella hyvä omenapiirakan ohje, jota jo kokeilinkin hieman muunnellen: Omenapiirakka

Yleensä en lue sodista kertovia kirjoja, mutta nyt kiinnostuin Ruandan kokemuksista kirurgin työssä. Onhan tämä kauheaa luettavaa! Ruumiskasoja, kuolevia potilaita, pelkoa, hulluutta, humalaisia sotilaita, lapsisotilaita. Sodan mielettömyys ja järjettömyys tulee kyllä tässä kirjassa hyvin esiin. Miten ihminen voi olla tällainen peto? Eikö ihminen koskaan viisastu? Miksi sotaa vain riittää, vaikka sopimisella ja järjellä pääsisi parempaan lopputulokseen. Mistä ihmisen viha toisia kohtaan tulee, mistä ja miksi? Eikö tämä maailma koskaan opi? Mutta näkyyhän viha tuossa rajan takana naapurissakin tällä hetkellä. Siellä vihataan länttä. Ollaan vaikka mitä, keksitään vihan kohteita aina vaan uusia.  Ei ole ihme, jos toiset sekoavat lääkärin työssään sotatantereilla. Mistä se raakuus ja hurja viha tulee? Kateudestako, ehkäpä, kun Ruandassakin koulutetut pääsivät hengestään. Vaikka Ruandan heimosodista on aikaa, muistaa maailma ne aika hyvin. Sadan päivän sodan aikana murhattiin kansaa ain...

Onhan tämä vaikuttava kuvaus erilaisesta elämästä. Siitä, miten punaisia kohdeltiin Suomessa, miten heidän perheitään, lapsiaan haukuttiin kovin sanoin. Sirpa Kähkönen on tehnyt riipaisevan kuvauksen äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen tavaroistaan, muistiinpanoistaan ja eletystä elämästä. Itselle kirja on aika avartava kuvaus siitä, miten suvun painolasti vaikuttaa pitkään. Häpeästä varmaan ovat kärsineet monet suvun jäsenet ja eihän se häpeä varmasti helpolla häviä. Niin varmaan Sirpallakin. Kuopio-kuvausta on tietysti jokaisen täällä asuvan mukava lukea.  Oma suvun historia kun on aivan toisenlainen. En tiedä yhtään vanhempaa punaista suvustani. Maalaisväestö oli voimakkaasti valkoisten puolella, eikä kukaan ymmärtänyt Venäjälle vapaaehtoisesti aatteen takia menijöitä. Mitäs lähditte, mitäs menitte, maapetturit, sitähän ne punaiset saivat kuulla. Vieläkin tämä asenne on tiukassa ainakin maaseudulla asuvilla. 

Nyt voin sanoa rehellisesti, että Raija Oranen on todella hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä on raikasta, ilmeilevää, humoristista, elävää, kun hän kirjoittaa Marimekon luojasta Armi Ratiasta minä-muodossa. Varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kuvaus on upeää kerrontaa Karjalasta, ensin kotikylästä Pälkjärveltä ja sitten Kuusistosta Laatokan rannalta. Ei ollut helppoa sodan aikaan perheen perustaminen. Ei ollut yhtään ihme, jos Armi joutui välillä hoitoon mielenterveytensä takia. Voimakas ja vahva, luovuutta täynnä oleva ihminen oli toisaalta varmaan  herkkä sielu, joka turvautui liikaa alkoholiin ja lääkkeisiin. Ehkä tämä kirja on yksi värikkäimmistä elämänkertakirjoista, jonka olen lukenut. Välillä tulee lukiessa miettineeksi, mikä oli totta tarinassa ja mikä satua? Armi teki kuitenkin huikean elämän työn perustamalla Marimekon. Haaveeksi jäi Marikylä.  Mutta miksei  olisi kiva idea vaikkapa Marihotelli Helsingissä? Kyllä se kiinnostaisi ulkomaisia ja suomalaisia turisteja....