Mari Renko: Pitsihuntuun kuiskattu

Tämä Ikosten suvun tarina, osa 2 on todella ihanasti ja hienosti kirjoitettu! Mari Renko taitaa kirjoittamisen. Tietysti kirja kolahtaa minuun, kun olen Nurmeksesta lähtöisin ja tapahtumat sijoittuvat sinne. Ollaan välillä nykyhetkessä ja sitten välillä sota-ajassa. Erityisesti sota-ajan kuvaukset olivat vaikuttavia, koska sukuni koki kaikkea tuota, mitä kirjassa kuvattiin. Ihmisten elämää määritti todella paljon silloin sota ja sen arvaamattomuus. Elämää piti vain elää. Vaikka pommikoneet mellastivat taivaalla.

Perheeni oli kuitenkin suojassa, koska he asuivat kauppalan, nykyisen kaupungin ulkopuolella maalaistalossa. Tätini päiväkirjoista olen lukenut, miten he jatkoivat vain elämää, vaikka ilmahälytys tuli ja pommikoneen kävivät kääntymässä Porokylässä, Nurmeksen länsipuolella, jopa kodin yläpuolella. Pommituksia oli paljon ja yksi todella tuhoisa keskustan pommisuojaan. Siitä kerrotaan kirjassakin. 

Nykyhetken kuvaukset nuorison elämästä ovat kirjassa aika mielenkiintoista luettavaa. Se, miten juuretonta elämää he elävät, kipuilevat, hankkivat lapsia yksin, ovat masentuneita, hapuilevat valinnoissaan, ovat epävarmoja. Joku tarkoitus puuttuu monen nuoren elämästä. Tuntuu, että nuorilta puuttuu tänä päivänä rohkeus ja voima elämiseen ja päätösten tekoon. Onhan siinä kirjassa nuorilla hyviäkin hetkiä.  Ymmärsinköhän kirjan nuorten elämän oikein? 

Samaa epävarmuutta oli nuorilla sota-aikaan ja sodan jälkeen. Mutta oliko yrittämistä ja optimismia enemmän menetyksistä huolimatta. Ehkä jotkut sota-aika nujersi ja toiset vaan sisuuntuivat.