Tekstit

Seppo Salminen: Kirurgina Ruandassa

Yleensä en lue sodista kertovia kirjoja, mutta nyt kiinnostuin Ruandan kokemuksista kirurgin työssä. Onhan tämä kauheaa luettavaa! Ruumiskasoja, kuolevia potilaita, pelkoa, hulluutta, humalaisia sotilaita, lapsisotilaita. Sodan mielettömyys ja järjettömyys tulee kyllä tässä kirjassa hyvin esiin. Miten ihminen voi olla tällainen peto? Eikö ihminen koskaan viisastu? Miksi sotaa vain riittää, vaikka sopimisella ja järjellä pääsisi parempaan lopputulokseen. Mistä ihmisen viha toisia kohtaan tulee, mistä ja miksi? Eikö tämä maailma koskaan opi? Mutta näkyyhän viha tuossa rajan takana naapurissakin tällä hetkellä. Siellä vihataan länttä. Ollaan vaikka mitä, keksitään vihan kohteita aina vaan uusia.  Ei ole ihme, jos toiset sekoavat lääkärin työssään sotatantereilla. Mistä se raakuus ja hurja viha tulee? Kateudestako, ehkäpä, kun Ruandassakin koulutetut pääsivät hengestään. Vaikka Ruandan heimosodista on aikaa, muistaa maailma ne aika hyvin. Sadan päivän sodan aikana murhattiin kansaa ainakin

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Onhan tämä vaikuttava kuvaus erilaisesta elämästä. Siitä, miten punaisia kohdeltiin Suomessa, miten heidän perheitään, lapsiaan haukuttiin kovin sanoin. Sirpa Kähkönen on tehnyt riipaisevan kuvauksen äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen tavaroistaan, muistiinpanoistaan ja eletystä elämästä. Itselle kirja on aika avartava kuvaus siitä, miten suvun painolasti vaikuttaa pitkään. Häpeästä varmaan ovat kärsineet monet suvun jäsenet ja eihän se häpeä varmasti helpolla häviä. Niin varmaan Sirpallakin. Kuopio-kuvausta on tietysti jokaisen täällä asuvan mukava lukea.  Oma suvun historia kun on aivan toisenlainen. En tiedä yhtään vanhempaa punaista suvustani. Maalaisväestö oli voimakkaasti valkoisten puolella, eikä kukaan ymmärtänyt Venäjälle vapaaehtoisesti aatteen takia menijöitä. Mitäs lähditte, mitäs menitte, maapetturit, sitähän ne punaiset saivat kuulla. Vieläkin tämä asenne on tiukassa ainakin maaseudulla asuvilla. 

Raija Oranen: Minä Armi Maria R.

Nyt voin sanoa rehellisesti, että Raija Oranen on todella hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä on raikasta, ilmeilevää, humoristista, elävää, kun hän kirjoittaa Marimekon luojasta Armi Ratiasta minä-muodossa. Varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kuvaus on upeää kerrontaa Karjalasta, ensin kotikylästä Pälkjärveltä ja sitten Kuusistosta Laatokan rannalta. Ei ollut helppoa sodan aikaan perheen perustaminen. Ei ollut yhtään ihme, jos Armi joutui välillä hoitoon mielenterveytensä takia. Voimakas ja vahva, luovuutta täynnä oleva ihminen oli toisaalta varmaan  herkkä sielu, joka turvautui liikaa alkoholiin ja lääkkeisiin. Ehkä tämä kirja on yksi värikkäimmistä elämänkertakirjoista, jonka olen lukenut. Välillä tulee lukiessa miettineeksi, mikä oli totta tarinassa ja mikä satua? Armi teki kuitenkin huikean elämän työn perustamalla Marimekon. Haaveeksi jäi Marikylä.  Mutta miksei  olisi kiva idea vaikkapa Marihotelli Helsingissä? Kyllä se kiinnostaisi ulkomaisia ja suomalaisia turisteja. 

Walter Isaacson: Steve Jobs

Nyt luen parhaillaan Steve Jobsin elämän kertaa. Ja huh ja huh! Hän se vasta on ollut erikoinen persoona. Mikään ei mennyt hänen elämässään normaalien kaavojen mukaan. Hän oli adoptiolapsi, lahjakas, vanhemmat tukivat häntä. Vaikea ja tosi outokin persoona. Käytti huumeita nuorena, koviakin kuten LSDtä, oli kasvissyöjä ja paastosi, eli hippielämää ja keskeytti opinnot. Ei ihme, että maksa ja haima pamahtivat aikaisin eli syöpä vei. Hän vietti Intiassa pitkiä aikoja "valaistumassa" ja uskoi milloin mihinkin hengelliseen oppiin siis hurahti eri uskotoihin. Persoonaltaan hän oli vaikea, ehkä siksi, että kantoi ikuista traumaa siitä, kun vanhemmat olivat hylänneet hänet Mutta, hän tajusi jotain liike-elämästä ja sen kuinka tehdään rahaa, vaikkei sitä juuri arvostanut, kun hän asui aika vaatimattomassa talossa, ei paljoakaan huonekaluja, mutta laittoi kuitenkin rahaa merkkituotteisiin ja hienoihin autoihin.  Aika erikoinen hän oli nuorena, kun liikkui Kaliforniassa kaavuissaan ja

Satu Rämö; Rosa ja Björk

Tämä kirja oli nopeasti luettu, niin mukaansa tempaava se oli. Parempi kuin ensimmäinen, koska siinä oli niin paljon enemmän Islannin luonnon kuvausta ja ihmiset olivat todella mielenkiintoisia. Lyhyestä virsi kaunis eli kirja oli hyvä! Kannattaa lukea.  

Vuodet

Olen lukenut syksyn aikana taas paljon kirjoja. Mutta uusin kokemus on ollut Vuodet äänikirjan kuuntelu. Ostin kuuntelulaitteet ja kokeilin, miten kirjan kuuntelu sujuu, koska Vuodet e-kirja katosi minulta yhtäkkiä kesken lukemisen. Korvissani on kuulunut siis tämän vuoden Nobel-voittajan Annie Ernauxin kirja Vuodet.  Se kesti lähes seitsemän tuntia! Onhan tässä koettu kaikkea kirjaelämän aikana. Kun on aloittanut lukemisen 5-vuotiaana ensin veljen Aapisesta ja sitten lasten kuvakirjoista ja nyt olen päätynyt äänikirjaan, voin sanoa että kaikista paras on tavallinen kirja, sitten sähköinen e-kirja tabletilta, mutta kuuntelu ainakin vielä on hankalaa. Vuodet on alussa kiinnostava, mutta kyllä oman elämän kertominen on aika pieni osa kirjasta. Suurin osa on aina oman aikansa historiaa ja kokemuksia. Kirja on aivan liian pitkä. Mielenkiintoa olisi saanut vielä aikaan, jos olisi kertonut hieman enemmän omasta elämästään. No, ehkä hän halusi suojella läheisiään. Jäi vaivaamaan, miksi avioer

Satu Rämö: Hildur

Minun oli pakko lukea tämäkin kirja, koska olen käynyt Islannissa ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Ja kyllä olen lukenut kaikki Rämön kaikki muutkin kirjat. Islannin luonnon kuvaus on näissä hänen kirjoissaan parasta ja sitten tietysti erilaisten ihmisten kuvaus. Tämä dekkari tuntuu aika todelliselta, vaikka henkirikokset ovat harvinaisia Islannissa. Islantilaiset ovat oma erikoinen kansansa ja niitä omituisia tyyppejä tuli reissullanikin vastaan. Muistan esimerkiksi Reykjavikista yhden oudon tyypin, ison miehen, joka tuli joka ilta hämärissä vastaan kadulla polkupyörällä aina outo naamari kasvoillaan. Hieman tuli puistattava tunnelma. Dekkarissa tulee ruumiita aika lailla. Mutta kaikkeen löytyy selitys, joka sekin tuntuu uskottavalta. Mukavaa on se, että kirjaan on mahtunut yksi suomalainen herkkis poliisi, joka kutoo villapaitoja. Nythän miehetkin ovat innostuneet oikeasti kutomaan, kun on huomattu, että käsillä voi tehdä muutakn, kuin näprätä kaukosäädintä tai kännykkää! Sitäpa