Helenan kirjasto

Nytpä tuli vastaan Finlandia-voittajan kirja, jonka sanomaa tai sisältöä tai tarkoitusta en ymmärtänyt alkuukaan. Olen joko erittäin tyhmä tai hyvin viisas? Teksti on minulle mitäänsanomatonta, lyhyitä pätkiä eri ihmisten ajatuksista, näkemyksiä, vailla mitään juonta. Onko tämä suunnattu nuorille? Tuskin Olen siis perinteinen lukija, kun tykkään enemmän juonellisista kirjoista tai novelleista, jotka tempaavat  mukaansa. Tapahtumat kirjassa sijoittuvat vielä Helsinkiin minulle hyvinkin tuttuihin paikkoihin, entiseen kotikaupunkiini, mutta en vaan saa luettua rikkonaista tekstiä. Tekstit muistuttavat lyhyitä pätkiä ikäänkuin oltaisiin facessa, instassa, whatsupissa ja kukin vuorollaan kertoo kokemuksistaan. Tähänkö tämä kirjallisuus on menossa? Ihmiset alkavat olla lyhytjännitteisiä, poukkoilu kirjallisuudessakin alkaa olla ajan ilmiö. Kirjoitetaan tavalla, joka muistuttaa sitä, mitä mieli tuo eteen spontaanisti. Mikähän tuon Viikilän kirjan sanoma oikein on? En ymmärrä! Runoissa sen ymm

Paras Rosan kirjoittama kirja! Aluksi meän kieli eli tornionjokilaakson murre on hyvin hidasta luettavaa, mutta kun sitkeästi sitä lukee ja Rosan neuvon mukaan vielä ääneenmuutama sivu alussa, niin vähitellen se alkaa lukeminen murteella alkaa sujua. Tapasin Rosan, kun hän oli kaupungissamme elokuvansa ensi-illassa ja ollaan tavattu joskus nuorena opiskeluaikoihin. Hän oli kyllä silloin vilkas pulputtava Anni-tyttö Lapista ja tosi hauska sellainen. Murre tarttuu kirjasta niin, että alkaa itsekin ajatella meän kielellä! Tosi hauskaa jutustelua kirjassa onkin  ja siihen kun sekoittuu paljon ruotsinkielisiä sanoja, se kuulostaa kielten ja murteiden sekamelskalta. Rosan kieli on todella herkullista sanojen sekametelisoppaa, jota voi vain ihailla, miten hänen ilmaisunsa on kuin sanojen mahtavaa ilotulitusta. Jos murteita ei olisi, olisimme kielemme aika köyhää.  Väylä on osin kuin tarina äitini evakkotaipaleesta, koska äitinikin rakasti lehmiä mahdottomasti ja hänkin oli sodan tai jatkosoda

Tämä kirja oli kyllä hieman pettymys minulle, kun olin tottunut täysin erilaiseen Knausgårdin kirjoitustyyliin. Luin kyllä kirjan alusta loppuun, mutten oikein saanut siitä mitään irti. Kai hänenkin pitää kokeilla kaikenlaista, mutta eihän tätä voi verrata aiempaan tuotantoon. Antaisin arvosanan 0-10 ehkä 5!  Monet aiemmat kirjat ovat olleet hyviä ja mielenkiintoisia lukukokemuksia. Mutta kukaan ei voi aina onnistua kirjoittamisessaan tai työssään. Makuasioista ei voi kiistellä, koska luin jonkun ylistävänkin arvostelun kirjasta. Toiselle maistuu makkara, toiselle ei tai jostain sipuli on huippuhyvää, joku ei voi sietää.