Rosa Liksom: Väylä

Paras Rosan kirjoittama kirja! Aluksi meän kieli eli tornionjokilaakson murre on hyvin hidasta luettavaa, mutta kun sitkeästi sitä lukee ja Rosan neuvon mukaan vielä ääneenmuutama sivu alussa, niin vähitellen se alkaa lukeminen murteella alkaa sujua. Tapasin Rosan, kun hän oli kaupungissamme elokuvansa ensi-illassa ja ollaan tavattu joskus nuorena opiskeluaikoihin. Hän oli kyllä silloin vilkas pulputtava Anni-tyttö Lapista ja tosi hauska sellainen. Murre tarttuu kirjasta niin, että alkaa itsekin ajatella meän kielellä! Tosi hauskaa jutustelua kirjassa onkin  ja siihen kun sekoittuu paljon ruotsinkielisiä sanoja, se kuulostaa kielten ja murteiden sekamelskalta. Rosan kieli on todella herkullista sanojen sekametelisoppaa, jota voi vain ihailla, miten hänen ilmaisunsa on kuin sanojen mahtavaa ilotulitusta. Jos murteita ei olisi, olisimme kielemme aika köyhää. 

Väylä on osin kuin tarina äitini evakkotaipaleesta, koska äitinikin rakasti lehmiä mahdottomasti ja hänkin oli sodan tai jatkosodan aikaan noin 14-vuotiaana karjankuljetuksessa apuna. Sekin oli aikamoinen seikkailukertomus. Se tapahtui vain Karjalassa, kun Rosan kirjan tie  vie Lapin sotaan. Sota on kauheaa, tulee taas todeksi tässä kirjassa. Väylässä on jännitystä, kun lähdetään matkaan saksalaisten tuhoja ja on tunne, kuin olisi matkalla mukana. Rosan maisemien kuvaus on hienoa ja todella kaunista. Mutta se kaikki sodan tuska ja kaikesta huolimatta nuorissa elävä toivo on kuitenkin vahvaa. Jostain syystä osasin eläytyä nuoren tytön elämään aika vahvasti. Mistähän sekin johtui? Oman äitinikö kertomuksista, miten kauhea jännitys oli koko evakkomatkan ajan päällä, kun he kuljettivat karjaa, ensin kävellen, sitten junassa. Pelko, että tulee pommitus, joka tapahtuikin joillekin junille. Väylässä suomalaiset katsovat joen takaa, miten kotikylä tuhotaan, kun saksalaiset polttavat talot. On se vaan ollut kauheaa! Äitini pelkäsi vielä vanhanakin, että jos sota syttyy. Onneksi ei enää hänen elinaikanaan. Mutta tarkkaan hän seurasi, mitä itäsuunnalla tapahtuu. - Kaikki oli Ruotsin puolella toisin, kun suomalaisten ryysyläisjoukko vaelsi länteen. Pakolaisleireillä olo oli aikamoista, mutta apua kuitenkin saatiin. Vauvoja kuoli, lapsia myös, ja sairauksia saivat kaikki. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. 

Kyllä on nyt Rosa onnistunut kirjansa kirjoittamisessa, niin että olisin antanut hänelle Finlandia-palkinnon. Mutta jospa finlandia-palkintolukija ei jaksanut lukea murteella tai aihe ei ollut hänelle läheinen? Pitääpä lukea seuraavaksi Jukka Viikilän finlandiapalkittu kirja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raija Oranen: Minä Armi Maria R.

Walter Isaacson: Steve Jobs

Aino Huilaja: Pakumatkalla