Satu Rämö: Hildur

Minun oli pakko lukea tämäkin kirja, koska olen käynyt Islannissa ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Ja kyllä olen lukenut kaikki Rämön kaikki muutkin kirjat. Islannin luonnon kuvaus on näissä hänen kirjoissaan parasta ja sitten tietysti erilaisten ihmisten kuvaus. Tämä dekkari tuntuu aika todelliselta, vaikka henkirikokset ovat harvinaisia Islannissa. Islantilaiset ovat oma erikoinen kansansa ja niitä omituisia tyyppejä tuli reissullanikin vastaan. Muistan esimerkiksi Reykjavikista yhden oudon tyypin, ison miehen, joka tuli joka ilta hämärissä vastaan kadulla polkupyörällä aina outo naamari kasvoillaan. Hieman tuli puistattava tunnelma.

Dekkarissa tulee ruumiita aika lailla. Mutta kaikkeen löytyy selitys, joka sekin tuntuu uskottavalta. Mukavaa on se, että kirjaan on mahtunut yksi suomalainen herkkis poliisi, joka kutoo villapaitoja. Nythän miehetkin ovat innostuneet oikeasti kutomaan, kun on huomattu, että käsillä voi tehdä muutakn, kuin näprätä kaukosäädintä tai kännykkää! Sitäpaitsi neulomisella on aivoja rentouttava vaikutus ja meditatiivisia vaikutuksia koko kehoon. Ajatukset pitää pysyä neulekuvioissa eikä työasioissa. 

Toivottavasti joku suomalainen elokuvantekijä tarttuu tähän kirjaan ja tekee mielenkiintoisen elokuvan Islannin upeissa maisemissa. Mutta aika haastava paketti olisi saada tästä kirjasta hyvä elokuva. Hildurin hahmo jäi kyllä hieman etäiseksi. Hänen kuvauksessaan olisi voinut olla hieman enemmän jotain, mitä en osaa nyt sanoiksi muokata. Hän jäi minulle jotenkin etäiseksi. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raija Oranen: Minä Armi Maria R.

Nyt voin sanoa rehellisesti, että Raija Oranen on todella hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä on raikasta, ilmeilevää, humoristista, elävää, kun hän kirjoittaa Marimekon luojasta Armi Ratiasta minä-muodossa. Varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kuvaus on upeää kerrontaa Karjalasta, ensin kotikylästä Pälkjärveltä ja sitten Kuusistosta Laatokan rannalta. Ei ollut helppoa sodan aikaan perheen perustaminen. Ei ollut yhtään ihme, jos Armi joutui välillä hoitoon mielenterveytensä takia. Voimakas ja vahva, luovuutta täynnä oleva ihminen oli toisaalta varmaan  herkkä sielu, joka turvautui liikaa alkoholiin ja lääkkeisiin. Ehkä tämä kirja on yksi värikkäimmistä elämänkertakirjoista, jonka olen lukenut. Välillä tulee lukiessa miettineeksi, mikä oli totta tarinassa ja mikä satua? Armi teki kuitenkin huikean elämän työn perustamalla Marimekon. Haaveeksi jäi Marikylä.  Mutta miksei  olisi kiva idea vaikkapa Marihotelli Helsingissä? Kyllä se kiinnostaisi ulkomaisia ja suomalaisia turisteja. 
Lue lisää

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Onhan tämä vaikuttava kuvaus erilaisesta elämästä. Siitä, miten punaisia kohdeltiin Suomessa, miten heidän perheitään, lapsiaan haukuttiin kovin sanoin. Sirpa Kähkönen on tehnyt riipaisevan kuvauksen äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen tavaroistaan, muistiinpanoistaan ja eletystä elämästä. Itselle kirja on aika avartava kuvaus siitä, miten suvun painolasti vaikuttaa pitkään. Häpeästä varmaan ovat kärsineet monet suvun jäsenet ja eihän se häpeä varmasti helpolla häviä. Niin varmaan Sirpallakin. Kuopio-kuvausta on tietysti jokaisen täällä asuvan mukava lukea.  Oma suvun historia kun on aivan toisenlainen. En tiedä yhtään vanhempaa punaista suvustani. Maalaisväestö oli voimakkaasti valkoisten puolella, eikä kukaan ymmärtänyt Venäjälle vapaaehtoisesti aatteen takia menijöitä. Mitäs lähditte, mitäs menitte, maapetturit, sitähän ne punaiset saivat kuulla. Vieläkin tämä asenne on tiukassa ainakin maaseudulla asuvilla. 
Lue lisää

Rosa Liksom: Väylä

Paras Rosan kirjoittama kirja! Aluksi meän kieli eli tornionjokilaakson murre on hyvin hidasta luettavaa, mutta kun sitkeästi sitä lukee ja Rosan neuvon mukaan vielä ääneenmuutama sivu alussa, niin vähitellen se alkaa lukeminen murteella alkaa sujua. Tapasin Rosan, kun hän oli kaupungissamme elokuvansa ensi-illassa ja ollaan tavattu joskus nuorena opiskeluaikoihin. Hän oli kyllä silloin vilkas pulputtava Anni-tyttö Lapista ja tosi hauska sellainen. Murre tarttuu kirjasta niin, että alkaa itsekin ajatella meän kielellä! Tosi hauskaa jutustelua kirjassa onkin  ja siihen kun sekoittuu paljon ruotsinkielisiä sanoja, se kuulostaa kielten ja murteiden sekamelskalta. Rosan kieli on todella herkullista sanojen sekametelisoppaa, jota voi vain ihailla, miten hänen ilmaisunsa on kuin sanojen mahtavaa ilotulitusta. Jos murteita ei olisi, olisimme kielemme aika köyhää.  Väylä on osin kuin tarina äitini evakkotaipaleesta, koska äitinikin rakasti lehmiä mahdottomasti ja hänkin oli sodan tai jatkosoda
Lue lisää