Antti J. Jokinen: Kalevala - Kullervon tarina

Kuva otettu Scalan aulasta. 

Eilen, heti kun tämä Kalevala-elokuva tuli kaupunkiimme nähtäväksi, lähdimme sitä katsomaan. Olipas vaikuttava elokuvatyö! Taideteos!  Luonnon ylistys. Yli 2 tuntia laatukuvaa, jota suomalainen elokuva ei läheskään aina ole. Miten moni elokuva tulee tehtyä oikeastaan turhaan, mutta tämä elokuva kyllä ei ole turhaa työtä. Jos elokuvasäätiö jakaa rahojaan kuviin, joita vain harvat käyvät katsomassa, onko se oikein? Voin sanoa rehellisesti, etten ymmärrä myöskään miksi joku 100 litraa sahtia tehtiin? En voi ymmärtää. Sahtielokuva on outoa kuvaa suomalaisuudesta maailmalle. Tai monet muut kohelluskuvat? 

Kalevalan Kullervon tarina on tietysti muuttunut paljon alkuperäisestä, mutta tunnelma on hyvin siinä saavutettu. Alkuperäinen Kullervon tarina on aika paljon surullisempi ja raaempi. Onhan tässä välivaltaa, miekat heiluu, ruumita tulee, mutta sehän on sitä tarinan symboliikkaa. Ja lukekaapa Kalevala! Ja onhan tässä Kullervolla oikeastaan onnellinen loppu, joka hieman keventää lopussa elokuvan tunnelmaa. 

HS:n arvostelut olivat aika ikävät. Kriitikko tuntuu jotenkin halveksivan koko Kalevalaa ja muitakin versioita. Lienee se  ollut hänelle koulussa pakkopullaa. Elokuva ei ole raskas, eikä liian pitkä. Nykynuoret eivät jaksa enää istua elokuvissa. Jos Kullervo kärsii, niin kärsii tänä päivänä moni muukin. Ihmiset, nuoret, vanhukset, työttömät, työssäolevat, pakolaiset. Elokuva kuten Kalevalakin on täynnä symboliikkaa, joka sopii tähänkin päivään. Tuntuu, että kriitikko ei ole ymmärtänyt elokuvaa. Aina puuttuu jotain. Kriitikot ovat ikäviä. Varsinkin  Hesarin. Kyllä nauroimme, kun jonkun iltalehden kriitikko kirjoitti, että elokuvassa on liikaa koskia! No niinhän siellä Itä-Suomessa on, ei ole Pohjanmaalla. Onneksi maakuntien lehdissä  on tullut suitsutusta. Ja kansa käy katsomassa. Vieressäni vanhat rouvat huokailivat ihastuksissaan. "todella upea ja vaikuttava elokuva" 

Kalevala on Suomen kansan kansalliseepos, kuten Kreikassa Ilias ja Odysseia, Islannissa Edda tai Ranskassa Rolandin laulu. Elias Lönnrot teki ison elämäntyön kerätessään tarinoita ja runoja Kalevalaan. Minua koskettaa Lönnrotin matkat maaseudulle erityisesti jo siksi, että syntymäpaikkani maatilalla Lönnrot kävi runonkeruumatkoillaan. Hänet toi tilalle sukumme nuori viljelijä Mikko, josta sittemmin tuli pitkäaikainen valtiopäivämies talonpoikaissäätyyn. Kiikuin lapsena Lönnrotin koivuksi sanotussa puussa riihen lähellä. Sittemmin koivu kuoli, kun siat olivat kesällä ulkoaitauksessa todennäköisesti liian lähellä ja koivun juuret vioittuivat. Tätini on kuitenkin maalannut tauluja koivusta. Koivun juurella Elias Lönnrot istui ja kirjoitti kyläläisten kertomia tarinoita ja runoja ylös. Hän kierteli paikkakunnalla nuorena lääkärinä kesäaikaan jatkaen matkojaan siitä pohjoiseen ja etelään. Kullervonkin tarina on tallennettu Inkeristä, josta se lähetettiin Lönnrotille. 

Olen siis kasvanut Kalevalan kankahilla eli Pohjois-Karjalassa. Lasten Kalevalan sain jo 10-vuotiaana kummitädiltäni, joka oli sukumme kirjallisuuden tuntija. Sukuni äidin puolelta on täynnä karjalaisia ja kyllä se karjalaisuus tuntuu ja kolahtaa minuunkin vieläkin monessa asiassa. Ei ole helppoa ollut Karjalan kansan elämä tuon vaikean naapurin vieressä. Elämä on ollut taistelua, kovaa taistelua.