Aino Huilaja: Pakumatkalla

Tämän Ainon matkakirjan luin nopeasti, koska se tempaisi mukavasti ja vauhdikkaasti mukaansa. Jokainen stressaantunut ihminen haaveilee vapaudesta, johon tilanteeseen Ainokin, Pohjolan tytär ajautui urallaan. Itse olen kokenut joskus saman tunteen töissä ollessa ja asuinkin jonkin aikaa Hakaniemessä, kirjan maisemissa, mutta piti vaan olla siinä oravanpyörässä, kun ei ollut muita vaihtoehtoja. Pakko oli jaksaa, kun oli perhe, lapset ja kaikki muu, joka sitoi ja hallitsi elämää. Vankinahan minäkin olin omassa elämässäni, mutta sopeuduin. Mutta hauskaa oli lähteä seikkailulle Ainon matkaan ja huomata, ettei kaikki mene aina niinkuin haaveilee, varsinkaan matkalla vanhalla oranssilla pakulla. Maisemat ja ilmat vaihtuvat, jännitystä matkaan tulee, kun on vilkas mielikuvitus. Ja olihan tuo jysäyttävä vuosi, kun korona iski. Elämä on loppujen lopuksi arkea ja eniten sitä tosiarkea matkallakin. Lomilla olo ulkomailla on sitten toinen juttu. Suuria asioita voi tapahtua hetkessä. Elämä on nyt tällä hetkellä jokaisella  selviytymispeliä, jolle ei vielä näy loppua. Ensin maailma on avoin  ja sitten se yhtäkkiä kutistuu. Pienistä asioista on tullut suuria elämyksiä. Paras elämä onkin loppujen lopuksi tässä ja nyt...aivan lähellä.

Parasta Ainon kirjassa on kuitenkin se huomio,  että hänkin on sortunut kulutushysteriaan Helsingissä, kuten moni muu, varsinkin nuori kuten minäkin siellä aikoinaan asuessa. Kun tuli vähän tai sitten enemmän rahaa, niin pitihän sitä ostaa kaikenlaista. Aika vähällä voi pärjätä, jos haluaa. Tavaramäärä ei tuo onnea, itsekin sen nyt kokeneena tiedän. Jos maailma pelastuu sillä, ettemme tuhlaa kaikkia luonnonvaroja ja osaamme kierrättää, se olisi hyvä. Mutta toisaalta, kun kulutamme, pidämme yllä työpaikkoja, tehtaita. Eli mikä se sitten olisi paras tapa elää? Ehkä korona  opettaa uusia arvoja, ehkä ei, koska ihminen unohtaa helposti historian.

Erilainen kirja, todella hyvä ajan kuva, hyvä dokumenttitarina, seikkailukuvaus elämästä, kirja joka kannattaa lukea. Hyviä kuvia kirjan lopussa, joita olisi voinut olla vielä paljon lisääkin. Jerry-puolison kuvat ovat häikäisevän hyviä.