Delia Owensin kirja; Suon villi laulu


Nytpäs tupsahti eteeni luettavaksi mainio kirja, luonnosta, yksinäisyydestä, erilaisuudesta, köyhyydestä, Pohjois-Carolinan rannikon elämästä. Vaikka kirja on amerikkalaisen noin 70-vuotiaan naisen esikoisteos, entisen eläntieteilijän kirjoittama, se sopii suomalaiselle hyvin luettavaksi juuri luontoaiheensa takia. Tarina kertoo lapsesta, sitten naisesta, hänen hyvin köyhästä perheestään ja selviytymisestä. Lapsesta aikuiseksi on pitkä matka ja kun perusturvallisuus järkkyy perheen murentuessa ja kadotessa vähitellen, ei ole ihme, jos persoonallisuus käpertyy kasaan. Ujo, arka, syrjäänvetäytyvä erakko, niitähän Suomessakin on. Ihmisiä, jotka pelkäävät ja karttavat toisia ihmisiä ja siihen on aina syynsä. Lapsuuden ja nuoruuden traumat vaikuttavat koko elämään. Introverttejä yksinäisiä avuttomia syrjäytyneitä, jotka ovat tavallaan kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella pelkoineen ja ajatuksineen. Pelkäävät kaikkea, jopa itseään. Kirjan murhakin  selviää lopussa. 

Parasta kirjassa on suoalueen eläinten, kasvien ja lintujen kuvaus. Sen avulla Rämelikka jaksaa. Hän seuraa lintuja, eläimiä, kasveja, vuoden aikoja ja samalla maalaa sekä piirtää. Onhan kirjaan saatu romantiikkaakin, joka tuntuu hieman epäuskottavalta, mutta höystää tarinaa ja luo toivoa paremmasta. Mutta jos kirjaa on myyty jo lähes 5 miljoonaa kappaletta, niin kirjailija on onnistunut luomaan tarinan, joka koskettaa aika monia. Sopiva tarina koronaikaan, kun on mentävä ulos ja luontoon ja avattava silmät eri tavalla kuin ennen. 

P.S. Katsoin elokuvan syyskuussa 2022. Se oli hyvä, mutta tietysti erilainen kuin kirja. Hidastempoinen, mikä sopi todella hyvin tunnelmaan. Ei aina tarvitse tapahtua koko ajan. Eihän kirjakaan ole toimintaa täynnä, vaan siinä on paljon luonnonkuvailua. Joku nykyihminen ei pitänyt siitä elokuvasta, hän pitkästyi, mutta minä en. Tajusin kirjan ja elokuvan sanoman. Ei aina tarvitse olla kiire, vaan voi välillä myös pysähtyä katsomaan ja miettimään, mitä ympärillä tapahtuu, tarkkailla luontoa, seurata pieniä elämän ihmeitä. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raija Oranen: Minä Armi Maria R.

Nyt voin sanoa rehellisesti, että Raija Oranen on todella hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä on raikasta, ilmeilevää, humoristista, elävää, kun hän kirjoittaa Marimekon luojasta Armi Ratiasta minä-muodossa. Varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kuvaus on upeää kerrontaa Karjalasta, ensin kotikylästä Pälkjärveltä ja sitten Kuusistosta Laatokan rannalta. Ei ollut helppoa sodan aikaan perheen perustaminen. Ei ollut yhtään ihme, jos Armi joutui välillä hoitoon mielenterveytensä takia. Voimakas ja vahva, luovuutta täynnä oleva ihminen oli toisaalta varmaan  herkkä sielu, joka turvautui liikaa alkoholiin ja lääkkeisiin. Ehkä tämä kirja on yksi värikkäimmistä elämänkertakirjoista, jonka olen lukenut. Välillä tulee lukiessa miettineeksi, mikä oli totta tarinassa ja mikä satua? Armi teki kuitenkin huikean elämän työn perustamalla Marimekon. Haaveeksi jäi Marikylä.  Mutta miksei  olisi kiva idea vaikkapa Marihotelli Helsingissä? Kyllä se kiinnostaisi ulkomaisia ja suomalaisia turisteja. 
Lue lisää

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Onhan tämä vaikuttava kuvaus erilaisesta elämästä. Siitä, miten punaisia kohdeltiin Suomessa, miten heidän perheitään, lapsiaan haukuttiin kovin sanoin. Sirpa Kähkönen on tehnyt riipaisevan kuvauksen äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen tavaroistaan, muistiinpanoistaan ja eletystä elämästä. Itselle kirja on aika avartava kuvaus siitä, miten suvun painolasti vaikuttaa pitkään. Häpeästä varmaan ovat kärsineet monet suvun jäsenet ja eihän se häpeä varmasti helpolla häviä. Niin varmaan Sirpallakin. Kuopio-kuvausta on tietysti jokaisen täällä asuvan mukava lukea.  Oma suvun historia kun on aivan toisenlainen. En tiedä yhtään vanhempaa punaista suvustani. Maalaisväestö oli voimakkaasti valkoisten puolella, eikä kukaan ymmärtänyt Venäjälle vapaaehtoisesti aatteen takia menijöitä. Mitäs lähditte, mitäs menitte, maapetturit, sitähän ne punaiset saivat kuulla. Vieläkin tämä asenne on tiukassa ainakin maaseudulla asuvilla. 
Lue lisää

Walter Isaacson: Steve Jobs

Nyt luen parhaillaan Steve Jobsin elämän kertaa. Ja huh ja huh! Hän se vasta on ollut erikoinen persoona. Mikään ei mennyt hänen elämässään normaalien kaavojen mukaan. Hän oli adoptiolapsi, lahjakas, vanhemmat tukivat häntä. Vaikea ja tosi outokin persoona. Käytti huumeita nuorena, koviakin kuten LSDtä, oli kasvissyöjä ja paastosi, eli hippielämää ja keskeytti opinnot. Ei ihme, että maksa ja haima pamahtivat aikaisin eli syöpä vei. Hän vietti Intiassa pitkiä aikoja "valaistumassa" ja uskoi milloin mihinkin hengelliseen oppiin siis hurahti eri uskotoihin. Persoonaltaan hän oli vaikea, ehkä siksi, että kantoi ikuista traumaa siitä, kun vanhemmat olivat hylänneet hänet Mutta, hän tajusi jotain liike-elämästä ja sen kuinka tehdään rahaa, vaikkei sitä juuri arvostanut, kun hän asui aika vaatimattomassa talossa, ei paljoakaan huonekaluja, mutta laittoi kuitenkin rahaa merkkituotteisiin ja hienoihin autoihin.  Aika erikoinen hän oli nuorena, kun liikkui Kaliforniassa kaavuissaan ja
Lue lisää