Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Karin Smirnoffin esikoisteos on ollut Ruotsissa menestyskirja heti kun se ilmestyi. Se on ruotsalaisten Maa on syntinen laulu. Smirnoff on ollut aiemmin toimittaja ja palaa synnyinseuduilleen Västerbotteniin ostettuaan sahan, jota hän kai vieläkin pyörittää Pohjois-Ruotsissa. Teos kuvaa hyvin pohjoista Ruotsia ja yllättäen se onkin aika samanlaista menoa kuin Suomessa. Kuvitteellisessa kotikylässä on kaikki samat ainekset kuin jossakin suomalaisessa pohjoisessa tai itäisessä kylässä. Alkoholisteja, tappoja, insestiä, mielenterveysongelmia, vanhusparkoja tyhjenevissä kodeissaan. Kaikki tuntevat toisensa ja tuntuu, ettei kylässä ole yhtään normaalia ihmistä. Aika rujoa ja raskasta menoa on tyhjenevän pohjoisen kylän elämä. Veliparka on elämän kolhima  alkoholisti. 

Karin Smirnoffin kirja on kyllä aikamoista liioittelua, mutta parasta on ehkä tuo kuvaus, kun hän kiertää kotihoitajana vanhusten luona ja näkee koko elämän kirjon, miten elämä valuu monella ankeasti loppuaan kohti. En nyt sanoisi hurjaksikaan tätä kirjaa, kuten joku arvosteli. Jonkinmoista arkirealismia ja paljastaahan se jotain ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja vanhusten hoidon tilasta, ettei kaikki sielläkään ole kunnossa. Aikaa ei ole olla vanhusten kanssa, vaan on kiirehdittävä jo seuraavaan paikkaan. 

Vähän alussa vaivasi, kun hän kirjoittaa kaikki nimet pienellä ja ihmisten sanomiset samaan pötköön. Ajatus katkeaa välillä ja lause pitää lukea sitten uudelleen. Mutta kirjan käsikirjoitus olikin kai ensin harjoitelma kirjoittajakursilla ja se julkaistiin sellaisenaan. Siitä syntyi tämä uusi tyyli. Mitähän äidinkielen opettajat tästä sanovat? - Kirjasta on tekeillä elokuva ja onhan ensimmäisen kirjan jälkeen tullut jo kaksi uutta osaa. Täytyypä lukea ne sitten, kun tulevat suomeksi.