James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Löysin kirjahyllystämme vanhan kirja vuodelta 1972, J.Herriotin kuuluisan klassikon. Kiinnostuin tietysti kirjasta, koska katsoin uudistetun sarjan eläinlääkärin työstä englantilaisella maaseudulla 1930-40-luvulla. Tarkemmin sanoen Herriot teki työtään nuorena Yorkshiressa, pienessä kyläyhteisössä. Kolme nuorta eläinlääkäriä asuu vaatimattomasti ja heillä on taloudenhoitaja apunaan. Tapahtumat ovat osin samanlaisia kuin tv-sarjassa ja osin hyvinkin erilaisia kirjassa. Esimerkiksi tv-sarjassa on yksi koira, mutta kirjan mukaan heillä oli viisi koiraa. Siihen aikaan koirat saivat vielä olla vapaina kylissä. Kirjan tapahtumat eläinten kanssa ovat paljon samanlaisia kuin omassa lapsuudessani ja nuoruudessa ja siksipä sitä oli hauska lukea. Lääkärin työ lehmien, hevosten ja lampaiden, sikojen kanssa on aivan toista kuin kaupunkieläinlääkärin työ lemmikkien kanssa. Tuohon aikaan ei paljoa annettu arvoa lemmikeille kuten koirille ja kissoille, vain ison kartanon rouvan Tricky-koira sai kohtuuttoman ylevän kohtelun. Eläinlääkärien palkat olivat aika toiset kuin tänään. Kirjan mukaan eläinlääkäreitä motivoi eniten auttamistyö maaseudulla eikä raha. Auto piti kuitenkin olla ja nekin olivat tuohon aikaan aika surkeita, hajosivat monesti matkalla. Rahalla ei muutenkaan ollut sitä merkitystä kuin tänään. Vanhin Sigfrid-lääkäri pisti rahat takan reunalla olevaan purkkiin ja otti siitä, silloin kuin tarvitsi. Myöhemmin he hankkivat topakan sihteerin, joka piti raha-asiat kunnossa.

Kirja perustuu paljolti tosi tarinoihin ja Herriotin kokemuksiin. Herriotin pojasta on tullut eläinlääkäri ja tyttärestä ihmislääkäri. Herriot itse meni maalaistalon tyttären kanssa naimisiin ja kirjoitti sitten vapaa-aikanaan todennäköisesti saadakseen lisätuloja perheelleen ja siksi, kun piti kirjoittamisesta. Hienoa ajankuvausta ja maalaiselämän erilaisuutta verrattuna tähän päivään kirjassa onkin. Ja todella ihanaa ihmisten kuvausta ja maisemat ja vuodenajat voi kuvitella silmissään. Monesti ihmiset tiloilla maksoivat osan antaen lihaa, leipää, kananmunia ja tarjosivat ruuan. Monta kertaa eläinlääkärille annettiin olutta hoitotyön tehtyään. 

Itse muistan oman kotipaikkani persoonallisen eläinlääkärin, joka asui myös vaatimattomasti kunnan vuokrahuoneistossa ison perheensä kanssa. Yläkerrassa oli koti ja alakerrassa vastaanotto. Eläinlääkärillä oli aina sama sininen volkkari, jolla hän ajoi tosi kovaa. Hiekkatiet vain pölysivät, kun hän riensi paikasta toiseen. Tarinan mukaan tämä eläinlääkärimme taas kerran ajeli jossain kylällä ja poimi linja-autopysäkiltä naisihmisen keskustaan. Emäntä oli jutustellut matkan aikana, että onpas teilläkin kova vauhti. Hän oli sanonut, että hän ei ainakaan menisi sen kunnan eläinlääkärin kyytiin, kun se ajaa kuulema kuin hullu! Hän ei kai tuntenut eläninlääkäriämme. - Muistan myös vaikuttavan kohtauksen, kun eläinlääkäri tuli tupaamme ja alkoi valittaa hiekkatielle jäänyttä eläimen lantaa, joka oli tippunut veljeltäni traktorin peräkärryn kyydistä. Äitini suuttui siitä niin, että iski harjan tuvan lattiaan ja sanoi, että pitääkö noin pienistä asioista tulla valittamaan. Eläinlääkäri otti jalat alleen ja hyppäsi volkkariinsa. Sen jälkeen hän oli tosi ystävällinen äidille ja isälle. Muistan, kun taputimme äidille, hyvä, hyvä äiti!