Jari Tervo: Loiri

Huh-huh! Onpas ollut elämää Veskulla! Ei se helppoa ole ollut, mutta miten pää on kestänyt tuota menoa? Jari Tervo on tosi hyvä kirjoittaja ja varmaan on monta mielenkiintoista tuntia vierähtänyt Loirin eli kirjassa ja omassa elämässään Matin kanssa. Matiksi häntä sanottiin koulussa, kun Vesa-Matti vääntyi kaverien suussa Vessamatiksi. Sitä en tiennyt, että Veskun toinen silmä on sininen ja toinen vihreä. Erikoinen piirre, mutta onhan mieskin erikoinen. Mielenkiintoinen yksityiskohta paljastui kirjasta. Loirin perhe oli asunut Mannerheimintie 67:ssä, jossa minäkin asuin nuorena opiskelijana. Perhe asui sodan jälkeen pienessä yksiössä, kuten sotaveteraaniperheet yleensä. Töölön kuvaukset ovat siksi kiintoisia minulle ja sitten perheen Haagaan kaksioon muutto ja sen seudun kuvaukset. Haagahan oli silloin 45-60- luvulla maaseutua. Metsät täynnä marjoja, niittyjä ja peltoja ympärillä. 

Ensin ajattelin, etten lue tätä kirjaa, mutta taitava kirjoittaja on onnistunut ajan kuvauksessaan niin hyvin, että se tempaisi mukaansa. Kirja alkaa aivan Veskun lapsuudesta ja jatkuu aikuisuuteen. Kyllä on vaan kovaa tuo taiteilijan elämä, viinaa ja huumeita, naisia  ja pää sekaisin kaikesta oikeastaan koko ajan. Ei ole tavallisen ihmisen elämää, mutta eihän Vesku ihan tavallinen tapaus ole koskaan ollutkaan. Koviakin hän on kokenut, kun on menettänyt lapsiaan ja puolisoitakin.  Täyttä elämää tai voisiko sanoa täyttä tateilijaelämää. En tiedä, olisko kaikkea tarvinnut kertoa, no...kun ihminen tulee vanhaksi, pitää kaikki paljastaa ja muisti voi tehdä kepposet ja asiat voi muistaa jopa väärinkin. Miten Vesku voi muistaa noin tarkaan kaiken yksityiskohtia myöten, en ihan usko. Mutta kirjailijallahan on vapaus kirjoittaa sekaan vaikkapa fiktiota.  

Niin, tapasinhan minäkin nuorena Hesassa opiskelijariennoissa Veskun. Hän oli kai silloin elämänsä alamäessä. Veroja ja eroja. Rahapulaa ja taloussotkuja. Hän kierteli pöydissä aika ankean oloisena, mutta oikein kukaan ei halunnut tehdä lähempää tuttavuutta. Jotenkin kävi sääliksi, kun näki ettei kaikki ole hyvin. Loppuillasta hän nukahti sohvalle nurkkaan. 

Loiri eli tavalla, joka oli oikestaan pahin mahdollinen. Mutta hän oli herkkä taiteilija. Miten hän selvisi niinkin pitkälle, 77 vuoden ikään. Se oli ihme! Nuku rauhassa taiteilija~sielu. R.I.P.