Helenan kulttuurikirjasto

Onpas tässä todella avoin ja rehellinen tilitys omasta elämästä ja samalla koko lähipiiristä.  Autofiktiokirjat ovat tätä päivää sen jälkeen, kun kirjailija Karl Ove Knausgård julkaisi kirjasarjansa Taisteluni. Luin ne kaikki KOG:n "elämäntaistelukirjat" aikoinaan ja kaikki muutkin hänen kirjansa. Ei elämä päästä ketään helpolla.  Rankkaa taistelua on ollut Hanna B:kin elämä, ei hänkään ole helppoa elämää elänyt, niin kukahan sitten meistä? Itkuhan siinä tuli, kun luin hänen äidin tunteistaan, kun hän taisteli neljän lapsensa kanssa. Kun isä ja äiti etsivät kadonnutta teinilastaan pitkän aikaa, voi kuvitella sen vanhempien suuren tuskan. Miten kaikki voi mennä välillä niin pieleen, vaikka vanhemmat tekevät kaikkensa. Kasvatus ei ole helppoa, kun koko ajan raahaa mukanaan vanhempien omaa menneisyyttä, omia kokemuksiaan ja pelkojaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. - Mutta omasta äidistäni en olisi voinut kirjoittaa hänen tavallaan, sen verran kunnioitan omia vanhempiani, vaikkeivat...

Karin Smirnoffin esikoisteos on ollut Ruotsissa menestyskirja heti kun se ilmestyi. Se on ruotsalaisten Maa on syntinen laulu. Smirnoff on ollut aiemmin toimittaja ja palaa synnyinseuduilleen Västerbotteniin ostettuaan sahan, jota hän kai vieläkin pyörittää Pohjois-Ruotsissa. Teos kuvaa hyvin pohjoista Ruotsia ja yllättäen se onkin aika samanlaista menoa kuin Suomessa. Kuvitteellisessa kotikylässä on kaikki samat ainekset kuin jossakin suomalaisessa pohjoisessa tai itäisessä kylässä. Alkoholisteja, tappoja, insestiä, mielenterveysongelmia, vanhusparkoja tyhjenevissä kodeissaan. Kaikki tuntevat toisensa ja tuntuu, ettei kylässä ole yhtään normaalia ihmistä. Aika rujoa ja raskasta menoa on tyhjenevän pohjoisen kylän elämä. Veliparka on elämän kolhima  alkoholisti.  Karin Smirnoffin kirja on kyllä aikamoista liioittelua, mutta parasta on ehkä tuo kuvaus, kun hän kiertää kotihoitajana vanhusten luona ja näkee koko elämän kirjon, miten elämä valuu monella ankeasti loppuaan kohti. E...

Nytpäs tupsahti eteeni luettavaksi mainio kirja, luonnosta, yksinäisyydestä, erilaisuudesta, köyhyydestä, Pohjois-Carolinan rannikon elämästä. Vaikka kirja on amerikkalaisen noin 70-vuotiaan naisen esikoisteos, entisen eläntieteilijän kirjoittama, se sopii suomalaiselle hyvin luettavaksi juuri luontoaiheensa takia. Tarina kertoo lapsesta, sitten naisesta, hänen hyvin köyhästä perheestään ja selviytymisestä. Lapsesta aikuiseksi on pitkä matka ja kun perusturvallisuus järkkyy perheen murentuessa ja kadotessa vähitellen, ei ole ihme, jos persoonallisuus käpertyy kasaan. Ujo, arka, syrjäänvetäytyvä erakko, niitähän Suomessakin on. Ihmisiä, jotka pelkäävät ja karttavat toisia ihmisiä ja siihen on aina syynsä. Lapsuuden ja nuoruuden traumat vaikuttavat koko elämään. Introverttejä yksinäisiä avuttomia syrjäytyneitä, jotka ovat tavallaan kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella pelkoineen ja ajatuksineen. Pelkäävät kaikkea, jopa itseään. Kirjan murhakin  selviää lopussa.  Parasta kirjassa o...

Tämän Ainon matkakirjan luin nopeasti, koska se tempaisi mukavasti ja vauhdikkaasti mukaansa. Jokainen stressaantunut ihminen haaveilee vapaudesta, johon tilanteeseen Ainokin, Pohjolan tytär ajautui urallaan. Itse olen kokenut joskus saman tunteen töissä ollessa ja asuinkin jonkin aikaa Hakaniemessä, kirjan maisemissa, mutta piti vaan olla siinä oravanpyörässä, kun ei ollut muita vaihtoehtoja. Pakko oli jaksaa, kun oli perhe, lapset ja kaikki muu, joka sitoi ja hallitsi elämää. Vankinahan minäkin olin omassa elämässäni, mutta sopeuduin. Mutta hauskaa oli lähteä seikkailulle Ainon matkaan ja huomata, ettei kaikki mene aina niinkuin haaveilee, varsinkaan matkalla vanhalla oranssilla pakulla. Maisemat ja ilmat vaihtuvat, jännitystä matkaan tulee, kun on vilkas mielikuvitus. Ja olihan tuo jysäyttävä vuosi, kun korona iski. Elämä on loppujen lopuksi arkea ja eniten sitä tosiarkea matkallakin. Lomilla olo ulkomailla on sitten toinen juttu. Suuria asioita voi tapahtua hetkessä. Elämä on nyt t...

Helenan kirjasto siirtyi nyt tänne, koska entinen Vuodatuksen sivusto alkoi olla liian täynnä mainoksia, joita en halunnut nähdä. Mutta muutamista lukemistani kirjoista olen sinne tehnyt postauksia ja niitä voi lukea tässä osoitteessa:      Helenan kirjasto - Vuodatus.net  Olen kai aikamoinen lukija, kun luen välillä melkein silmät kipeäksi päästäni. Opin lukemaan 5-vuotiaana eli kun isoveli meni kouluun, samalla opimme me nuoremmat siskokset lukemaan.Tavattiin aapista tuvan pöydän ääressä yhdessä.  Siskoni oli vain 3-vuotias, kun hän jo luki. Ja kun täti oli kirjaston täti, lukeminen oli aika tärkeä ajanviete lapsena perheessämme. Eihän meillä maalla ollut telkkuakaan, joten jutut, tarinat ja mielikuvat olivat tärkeitä.