Helenan kulttuurikirjasto

Olimme siskoni kanssa hienossa konsertissa kotipaikkakunnallamme. Se ei maksanut mitään, kun kaupungin kulttuuritoimi oli sen maksanut! Hienoa työtä kunnalta!  Samaa tekevät seurakunnat ja monet muutkin pienet kunnat tänä vaikeana talouslaman aikana. Saimme nauttia kauniista sellon soitosta taitavan musiikin tri Seeli Toivion kanssa tunnin verran. Mukavaa oli tavata myös lapsuuden tuttuja samalla. Seeli on myös upea oopperalaulaja! Miten taitavia musiikkia-ihmisiä Suomessa onkaan. Eniten kosketti meitä Järnefeltin Kehtolaulu, joka on lempikappaleitani. Ja onhan Järnefeltin sukua sukulaisteni kanssa naimisissa. Ei vain siksi tuo kappale ole mielestäni kaunis, vaan siksi että se vain soi hienosti. Mutta olipas upea konsertti! Ja taitava laulaja-soittaja! Kiitos konsertista, joka sai kyynelet silmiimme.  Yksi pieni soraääni oli konsertissa, sähkösellon ääni on upea, mutta ääniasetukset olivat pielessä, kun sähkösellon soidessa pistimme sormet korviimme eli ääni oli liian kova Oli...

Kuva otettu Scalan aulasta.  Eilen, heti kun tämä Kalevala-elokuva tuli kaupunkiimme nähtäväksi, lähdimme sitä katsomaan. Olipas vaikuttava elokuvatyö! Taideteos!  Luonnon ylistys. Yli 2 tuntia laatukuvaa, jota suomalainen elokuva ei läheskään aina ole. Miten moni elokuva tulee tehtyä oikeastaan turhaan, mutta tämä elokuva kyllä ei ole turhaa työtä. Jos elokuvasäätiö jakaa rahojaan kuviin, joita vain harvat käyvät katsomassa, onko se oikein? Voin sanoa rehellisesti, etten ymmärrä myöskään miksi joku 100 litraa sahtia tehtiin? En voi ymmärtää. Sahtielokuva on outoa kuvaa suomalaisuudesta maailmalle. Tai monet muut kohelluskuvat?  Kalevalan Kullervon tarina on tietysti muuttunut paljon alkuperäisestä, mutta tunnelma on hyvin siinä saavutettu. Alkuperäinen Kullervon tarina on aika paljon surullisempi ja raaempi. Onhan tässä välivaltaa, miekat heiluu, ruumita tulee, mutta sehän on sitä tarinan symboliikkaa. Ja lukekaapa Kalevala! Ja onhan tässä Kullervolla oikeastaan onnellin...

Tämä Ikosten suvun tarina, osa 2 on todella ihanasti ja hienosti kirjoitettu! Mari Renko taitaa kirjoittamisen. Tietysti kirja kolahtaa minuun, kun olen Nurmeksesta lähtöisin ja tapahtumat sijoittuvat sinne. Ollaan välillä nykyhetkessä ja sitten välillä sota-ajassa. Erityisesti sota-ajan kuvaukset olivat vaikuttavia, koska sukuni koki kaikkea tuota, mitä kirjassa kuvattiin. Ihmisten elämää määritti todella paljon silloin sota ja sen arvaamattomuus. Elämää piti vain elää. Vaikka pommikoneet mellastivat taivaalla. Perheeni oli kuitenkin suojassa, koska he asuivat kauppalan, nykyisen kaupungin ulkopuolella maalaistalossa. Tätini päiväkirjoista olen lukenut, miten he jatkoivat vain elämää, vaikka ilmahälytys tuli ja pommikoneen kävivät kääntymässä Porokylässä, Nurmeksen länsipuolella, jopa kodin yläpuolella. Pommituksia oli paljon ja yksi todella tuhoisa keskustan pommisuojaan. Siitä kerrotaan kirjassakin.  Nykyhetken kuvaukset nuorison elämästä ovat kirjassa aika mielenkiintoista luet...

Tässäpä oivallinen kesäkirja myös! Ystäväni Maire kirjoitti ensimmäisen kirjansa  seitsenkymmpisenä! Ja kylläpä tulikin vauhdikasta tarinaa. Hän eli Kanarian saarilla useita vuosia ja teki bisnestä kiinteistöalalla. Tapahtumat ovat osin kyllä totta, niin paljon olin kuullut jo aiemmin noista tarinoista. Iso osa kuitenkin on fiktiota. Kirja todellakin kuvaa tuon kuuluisan saaren liike-elämää, miten erilaista se on kuin Suomessa. Suvut ja ystävät pyörittävät monenlaista yritystä. Korruptioltakaan ei voi välttyä. Taitaa se mafiakin joskus siellä villinä rehottaa. Rehellisen suomalaisen naisen, Mari Salavan on joskus vaikea ymmärtää kaikkia kanarialasten kuvioita. Tarina etenee vauhdikkaasti ja on se kyllä huikean värikästä elämää, suorastaan hengästyttävää menoa. Jännitystäkin löytyy tästä seikkailuromaanista dekkarimaiseen tyyliin. Onhan tämä aika koukuttava kirja, jonka lukee nopeasti, kun se on niin sujuvasti kirjoitettu. Tätä kirjaa kun lukee, unohtuvat omat pikku murheet. Suositt...

Luin Sydänmaalaiset nopeasti ja onhan se tosi sujuvasti kirjoitettukin. Minna on Maaningalta kotosin, joten hän osaa kuvata todella hyvin maaseudun elämää. Maaseudun tämän päivän ongelmat on hyvin esillä kirjassa monin tavoin. Ihmisetkin edustavat tätä päivää täysin. Maasetu muuttuu ja ihmisetkin muuttuvat. Toivottavasti maaseudullakin on elämää jatkossakin, eikä vain kesäasukkeja ja harvoja taistelijoita. Sitten on niitä, jotka käyvät kokeilemassa maalaiselämää ja palaavat kaupunkiin. Paljon on muuttunut maaseutu lapsuuteni ja nuoruuteni ajoista. Syynä on yhä huonompi viljelijöiden asema ja yleinen suhtautuminen maaseutuun. Tämä on hyvä ns laiturikirja, mökkikirja, matkakirja, hyvää maaseutuviihdettä. Itse olen päättänyt, että luen enemmän  hyvänmielen kirjoja tästä lähtien. Joskus joku vakavampikin tarina uppoaa, mutta kyllä kirjan antama tunnelma on aika tärkeä.  Nyt minulla on menossa toinen Minnan kirja, Tuulen tuomat. Sekin tempaisi heti nopeasti matkaansa maaseudulle. S...

Tänä keväänä olen lukenut naiskirjailijoita, jotka ovat kotoisin Pohjois-Savosta. Ensin kiinnostuin kuopiolaisesta nuoresta kirjailijasta Marista. Todella mielenkiintoiseksi kirjan tekee jo se, että kirjan tapahtumat liikkuvat syntymäkotikunnassani Nurmeksessa. Nimet ovat tuttuja, paikat tuttuja ja ihmisetkin omalla tavallaan. Sukunimetkin ovat sieltä päin, osa nimistä jopa sukuni nimiä.  Tapahtumatkin ovat tavallaan tuttuja, kun kirjassa kerrotaan kahdessa aikakaudessa liikkuen eli nykyisyydessä ja menneessä tapahtumista, jotka siellä asuville 1912 tapahtuivat. Ukkinikin lähti Amerikkaan paremman elämän toivossa 1913 ja oli siellä viisi vuotta, mutta palasi takaisin. Taustalla oli onneton rakkaustarina ja kotitilan menetys. Siitäkin syntyisi aikamoinen tarina. Ukkini oli monenlaisessa työssä seikkailuvuosinaan. Mutta hän palasi ja rakensi rahat saatuaan kotipaikkamme uuteen uskoon. Muistan, kun ukki sanoi, että nukuin New Yorkissa sataman kapakan penkillä eka yön! Monta muutakin h...

  Vappu Pimiä on tehnyt hyvän ruokakirjan, jolla on hauska nimi; Vappu jouluna! Hänen reseptinsä ovat helppoja, osa perinteisiä, monipuolisia ja tekstistä tulee ilmi Vapun oma ääni ja jopa huumorikin. Suosittelen kirjaa kaikille herkkusuille ja hyvän ruuan ystäville.  Tässä todella hyvä omenapiirakan ohje, jota jo kokeilinkin hieman muunnellen: Omenapiirakka

Yleensä en lue sodista kertovia kirjoja, mutta nyt kiinnostuin Ruandan kokemuksista kirurgin työssä. Onhan tämä kauheaa luettavaa! Ruumiskasoja, kuolevia potilaita, pelkoa, hulluutta, humalaisia sotilaita, lapsisotilaita. Sodan mielettömyys ja järjettömyys tulee kyllä tässä kirjassa hyvin esiin. Miten ihminen voi olla tällainen peto? Eikö ihminen koskaan viisastu? Miksi sotaa vain riittää, vaikka sopimisella ja järjellä pääsisi parempaan lopputulokseen. Mistä ihmisen viha toisia kohtaan tulee, mistä ja miksi? Eikö tämä maailma koskaan opi? Mutta näkyyhän viha tuossa rajan takana naapurissakin tällä hetkellä. Siellä vihataan länttä. Ollaan vaikka mitä, keksitään vihan kohteita aina vaan uusia.  Ei ole ihme, jos toiset sekoavat lääkärin työssään sotatantereilla. Mistä se raakuus ja hurja viha tulee? Kateudestako, ehkäpä, kun Ruandassakin koulutetut pääsivät hengestään. Vaikka Ruandan heimosodista on aikaa, muistaa maailma ne aika hyvin. Sadan päivän sodan aikana murhattiin kansaa ain...

Onhan tämä vaikuttava kuvaus erilaisesta elämästä. Siitä, miten punaisia kohdeltiin Suomessa, miten heidän perheitään, lapsiaan haukuttiin kovin sanoin. Sirpa Kähkönen on tehnyt riipaisevan kuvauksen äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen tavaroistaan, muistiinpanoistaan ja eletystä elämästä. Itselle kirja on aika avartava kuvaus siitä, miten suvun painolasti vaikuttaa pitkään. Häpeästä varmaan ovat kärsineet monet suvun jäsenet ja eihän se häpeä varmasti helpolla häviä. Niin varmaan Sirpallakin. Kuopio-kuvausta on tietysti jokaisen täällä asuvan mukava lukea.  Oma suvun historia kun on aivan toisenlainen. En tiedä yhtään vanhempaa punaista suvustani. Maalaisväestö oli voimakkaasti valkoisten puolella, eikä kukaan ymmärtänyt Venäjälle vapaaehtoisesti aatteen takia menijöitä. Mitäs lähditte, mitäs menitte, maapetturit, sitähän ne punaiset saivat kuulla. Vieläkin tämä asenne on tiukassa ainakin maaseudulla asuvilla. 

Nyt voin sanoa rehellisesti, että Raija Oranen on todella hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä on raikasta, ilmeilevää, humoristista, elävää, kun hän kirjoittaa Marimekon luojasta Armi Ratiasta minä-muodossa. Varsinkin lapsuuden ja nuoruuden kuvaus on upeää kerrontaa Karjalasta, ensin kotikylästä Pälkjärveltä ja sitten Kuusistosta Laatokan rannalta. Ei ollut helppoa sodan aikaan perheen perustaminen. Ei ollut yhtään ihme, jos Armi joutui välillä hoitoon mielenterveytensä takia. Voimakas ja vahva, luovuutta täynnä oleva ihminen oli toisaalta varmaan  herkkä sielu, joka turvautui liikaa alkoholiin ja lääkkeisiin. Ehkä tämä kirja on yksi värikkäimmistä elämänkertakirjoista, jonka olen lukenut. Välillä tulee lukiessa miettineeksi, mikä oli totta tarinassa ja mikä satua? Armi teki kuitenkin huikean elämän työn perustamalla Marimekon. Haaveeksi jäi Marikylä.  Mutta miksei  olisi kiva idea vaikkapa Marihotelli Helsingissä? Kyllä se kiinnostaisi ulkomaisia ja suomalaisia turisteja....

Nyt luen parhaillaan Steve Jobsin elämän kertaa. Ja huh ja huh! Hän se vasta on ollut erikoinen persoona. Mikään ei mennyt hänen elämässään normaalien kaavojen mukaan. Hän oli adoptiolapsi, lahjakas, vanhemmat tukivat häntä. Vaikea ja tosi outokin persoona. Käytti huumeita nuorena, koviakin kuten LSDtä, oli kasvissyöjä ja paastosi, eli hippielämää ja keskeytti opinnot. Ei ihme, että maksa ja haima pamahtivat aikaisin eli syöpä vei. Hän vietti Intiassa pitkiä aikoja "valaistumassa" ja uskoi milloin mihinkin hengelliseen oppiin siis hurahti eri uskotoihin. Persoonaltaan hän oli vaikea, ehkä siksi, että kantoi ikuista traumaa siitä, kun vanhemmat olivat hylänneet hänet Mutta, hän tajusi jotain liike-elämästä ja sen kuinka tehdään rahaa, vaikkei sitä juuri arvostanut, kun hän asui aika vaatimattomassa talossa, ei paljoakaan huonekaluja, mutta laittoi kuitenkin rahaa merkkituotteisiin ja hienoihin autoihin.  Aika erikoinen hän oli nuorena, kun liikkui Kaliforniassa kaavuissaan ja ...

Tämä kirja oli nopeasti luettu, niin mukaansa tempaava se oli. Parempi kuin ensimmäinen, koska siinä oli niin paljon enemmän Islannin luonnon kuvausta ja ihmiset olivat todella mielenkiintoisia. Lyhyestä virsi kaunis eli kirja oli hyvä! Kannattaa lukea.  

Olen lukenut syksyn aikana taas paljon kirjoja. Mutta uusin kokemus on ollut Vuodet äänikirjan kuuntelu. Ostin kuuntelulaitteet ja kokeilin, miten kirjan kuuntelu sujuu, koska Vuodet e-kirja katosi minulta yhtäkkiä kesken lukemisen. Korvissani on kuulunut siis tämän vuoden Nobel-voittajan Annie Ernauxin kirja Vuodet.  Se kesti lähes seitsemän tuntia! Onhan tässä koettu kaikkea kirjaelämän aikana. Kun on aloittanut lukemisen 5-vuotiaana ensin veljen Aapisesta ja sitten lasten kuvakirjoista ja nyt olen päätynyt äänikirjaan, voin sanoa että kaikista paras on tavallinen kirja, sitten sähköinen e-kirja tabletilta, mutta kuuntelu ainakin vielä on hankalaa. Vuodet on alussa kiinnostava, mutta kyllä oman elämän kertominen on aika pieni osa kirjasta. Suurin osa on aina oman aikansa historiaa ja kokemuksia. Kirja on aivan liian pitkä. Mielenkiintoa olisi saanut vielä aikaan, jos olisi kertonut hieman enemmän omasta elämästään. No, ehkä hän halusi suojella läheisiään. Jäi vaivaamaan, miksi av...

Minun oli pakko lukea tämäkin kirja, koska olen käynyt Islannissa ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Ja kyllä olen lukenut kaikki Rämön kaikki muutkin kirjat. Islannin luonnon kuvaus on näissä hänen kirjoissaan parasta ja sitten tietysti erilaisten ihmisten kuvaus. Tämä dekkari tuntuu aika todelliselta, vaikka henkirikokset ovat harvinaisia Islannissa. Islantilaiset ovat oma erikoinen kansansa ja niitä omituisia tyyppejä tuli reissullanikin vastaan. Muistan esimerkiksi Reykjavikista yhden oudon tyypin, ison miehen, joka tuli joka ilta hämärissä vastaan kadulla polkupyörällä aina outo naamari kasvoillaan. Hieman tuli puistattava tunnelma. Dekkarissa tulee ruumiita aika lailla. Mutta kaikkeen löytyy selitys, joka sekin tuntuu uskottavalta. Mukavaa on se, että kirjaan on mahtunut yksi suomalainen herkkis poliisi, joka kutoo villapaitoja. Nythän miehetkin ovat innostuneet oikeasti kutomaan, kun on huomattu, että käsillä voi tehdä muutakn, kuin näprätä kaukosäädintä tai kännykkää! Sitäpa...

Tätä kirjaa oli mukava lukea. Kirjassa on haastateltu useita tunnettuja eri ikäisiä ihmisiä ja heidän suhdettaan ja ajatuksiaan rakkaudesta. Rakkaus on todellakin tärkein asia maailmassa, sen moni haastateltava sanoo. Vanhempien rakkaus lapsiinsa, puolisoiden välinen rakkaus, ystävien välinen rakkaus. Rakkaus on niin monimutoinen asia, että sen kokee jokainen eri tavalla. Rakkauden muodot ovat ainakin suomalaisella karut, koska jo se, että osaa sanoa puolisolleen Minä rakastan sinua, voi olla todella vaikeaa. Jorma Uotinen kertoi tädistään, joka oli sanonut, että olishan se ollut mukavaa, jos hänen puolisonsa olisi edes kerran sen sanonut. Miten se on niin vaikeaa? I love you on paljon helpompi sanoa.  Mutta rakastaa voi muutakin, vaikkapa lemmikkejä, luontoa tai harrastuksiaan. Aika hieno kuvaus oli olympiamitalisti Mira Potkosen kuvaus siitä, miten hän rakastaa luontoa ja saa siitä voimaa itselleen. Jo urheilu-uransa aikana hän huomasi, miten voimia antava oli vaikkapa treenilenk...

Löysin kirjahyllystämme vanhan kirja vuodelta 1972, J.Herriotin kuuluisan klassikon. Kiinnostuin tietysti kirjasta, koska katsoin uudistetun sarjan eläinlääkärin työstä englantilaisella maaseudulla 1930-40-luvulla. Tarkemmin sanoen Herriot teki työtään nuorena Yorkshiressa, pienessä kyläyhteisössä. Kolme nuorta eläinlääkäriä asuu vaatimattomasti ja heillä on taloudenhoitaja apunaan. Tapahtumat ovat osin samanlaisia kuin tv-sarjassa ja osin hyvinkin erilaisia kirjassa. Esimerkiksi tv-sarjassa on yksi koira, mutta kirjan mukaan heillä oli viisi koiraa. Siihen aikaan koirat saivat vielä olla vapaina kylissä. Kirjan tapahtumat eläinten kanssa ovat paljon samanlaisia kuin omassa lapsuudessani ja nuoruudessa ja siksipä sitä oli hauska lukea. Lääkärin työ lehmien, hevosten ja lampaiden, sikojen kanssa on aivan toista kuin kaupunkieläinlääkärin työ lemmikkien kanssa. Tuohon aikaan ei paljoa annettu arvoa lemmikeille kuten koirille ja kissoille, vain ison kartanon rouvan Tricky-koira sai kohtuu...

Huh-huh! Onpas ollut elämää Veskulla! Ei se helppoa ole ollut, mutta miten pää on kestänyt tuota menoa? Jari Tervo on tosi hyvä kirjoittaja ja varmaan on monta mielenkiintoista tuntia vierähtänyt Loirin eli kirjassa ja omassa elämässään Matin kanssa. Matiksi häntä sanottiin koulussa, kun Vesa-Matti vääntyi kaverien suussa Vessamatiksi. Sitä en tiennyt, että Veskun toinen silmä on sininen ja toinen vihreä. Erikoinen piirre, mutta onhan mieskin erikoinen. Mielenkiintoinen yksityiskohta paljastui kirjasta. Loirin perhe oli asunut Mannerheimintie 67:ssä, jossa minäkin asuin nuorena opiskelijana. Perhe asui sodan jälkeen pienessä yksiössä, kuten sotaveteraaniperheet yleensä. Töölön kuvaukset ovat siksi kiintoisia minulle ja sitten perheen Haagaan kaksioon muutto ja sen seudun kuvaukset. Haagahan oli silloin 45-60- luvulla maaseutua. Metsät täynnä marjoja, niittyjä ja peltoja ympärillä.  Ensin ajattelin, etten lue tätä kirjaa, mutta taitava kirjoittaja on onnistunut ajan kuvauksessaan ni...

Olen kuukausimaksaja Elisan kirjakerhossa ja kun maksan 16,99 euroa kuukaudessa, saan lukea rajattomasti kirjoja, e-kirjoja tai kuunnella äänikirjoja. Se sopii minulle, hullulle himolukijalle. Kaikki uutuudet eivät sinne kuitenkaan tule heti, vaan niitä saa odotella kuin kirjaston varaussysteemissä konsanaan. Nytkin lukisin mielelläni Angela Merkelin elämänkerran tai Laura Kolben Keho kirjan. Odottelen kiltisti niitä sitten. Kirjahyllyjämme en halua enää täyttää, koska lähes 3000 kirjaa alkaa olla tarpeeksi.  Mutta sattuipa sitten silmääni kirjakerhosta Laura Kolben kirja Yläluokka, se ilmestyi jo 2014. Sehän se vasta onkin kiinnostava historian kirja. Laura Kolbe on tutkija-historian professori ja hän on tehnyt kirjassaan paljon tutkimusta haastatellen Suomen aatelisia ja tutkien yläluokkaista historiaamme. Onhan tämä samalla oppikirja, miten käyttäytyy aito aatelinen tai yläluokkainen ihminen.  Vaikka olisikin tavallinen keskiluokan tallaaja kuten itse, voi hyvä käytös viedä...

Tämä tunnetaitokirja sopii kaikenikäisille. Tunteillehan emme usein voi mitään, kun tulee joku yllättävä tilanne elämässä vastaan, reagoimme siihen aina jotenkin. Harva pystyy olemaan coolina, jos asia on hyvin omakohtainen. Kunpa nuo tunnetaidot olisivat olleet oppiaineena, kun olin koulussa. Ainoa tunteisiin liittyvä asia, joka jäi mieleen lukion psykologiasta, oli erilaiset ihmistyypit ja miten ne tyypit reagoivat eri tilanteissa. Tunnetaitojen opettelua olisi kaivannut varmaan jokainen nuori siihen aikaan. Miten kohdata omat tunteensa, jännityksen, masennuksen, arkuuden, epävarmuuden, toivottomuuden, jotka olivat varmaan jokaisella lukiolaisella mielessä. Mitään sellaista ohjeistusta ei saanut koulusta, mutta  jonkin verran seurakunnan taholta, papeilta tai hyvältä nuoriso-ohjaajalta. Tunteitahan ei juuri saanut ennen näyttää. Halaaminen oli harvinaista. Ei vieraita kotona koskaan halattu,  ei edes sukulaisia, ehkä eniten omaa äitiä ja joskus isää, myös kotona asuvaa ukkia...

Luin nuorena tosi paljon runoja, erityisesti silloin, kun lapset olivat pieniä, päivät kiireisiä ja hektisiä. Illalla en jaksanut juuri muuta lukea kuin runoja. Kuuluin Elävien runoilijoiden kerhoonkin monta vuotta ja sain postissa kerran kuukaudessa uuden runoteoksen. Se oli mukava tapa  tutustua uusiin runoilijoihin.  Nyt tilasin Elisalta e-kirjana oman kaupungin kirjoittajan, tavallisen Tuomon runokirjan. Tai onko hän sittenkään tavallinen, kun osaa ja uskaltaa kirjoittaa? En osaa kuunnella äänikirjoja vaikkapa töitä tehdessä niinkuin radiota. Mielenkiintoista lukea, mitä tavallinen raavas, herkkä mies runoilee, erityisesti rakkaudesta. Tietysti rakkaudesta, sehän on elämän tärkein voima. Kaipuusta, tuskasta, surusta. Rehellistä, aitoa, vahvaa tavallisen miehen runopuhetta. Ehkä välillä vähän kömpelönkin rosoista, kuten suomalainen mies muutenkin, mutta eipähän ole liian valmista, sliipattua tekstiä, monesti kirjoitettua ja hiottua, kuten varmaan monet oikeat runoilijat ja ...